Johanna Pyhtilä
Eläintenkouluttaja (AT)

Ammatiltani olen lähihoitaja sekä valmistuin eläintenkouluttajaksi Amiedusta keväällä 2014.

Oma koiraharrastukseni alkoi vuonna 2006, kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin oman saksanpaimenkoiran. Kotiimme saapui hyvin energinen ja vilkas saksanpaimenkoirauros Roki. Rokin myötä aloin kiinnostumaan eläinten käyttäytymistieteistä. Oli mahtavaa huomata, kuinka nopeasti koira oppi asioita positiivisin vahvistein.

Vuonna 2009 meille tuli toinen saksanpaimenkoira, narttu nimeltään Blondi. Blondin kanssa olen suorittanut nyt BH-käyttäytymiskokeen ja JK1, JK2, JK3, TK1 JA TK2. Blondi on koulutettu 8 vkoisesta lähtien ainoastaan positiivisella vahvistamisella, sheippaamalla sekä kohteita käyttämällä. Niin kisaliikkeet kuin arjen taidotkin. Jäljestys, haku ja tottelevaisuus ovat minulle lajeina lähinnä sydäntä. Kuitenkin arjen sujuminen on koiran kanssa tärkeintä, ja silloin on myös helppoa rakentaa varma kisakoira. Tunnistusjälki ja hajuerottelun opettaminen ovat myös vahvuuksiani, ja olen tehnyt sitä alan ammattilaisten kanssa usean vuoden ajan.

Kouluttaminen vei minut kokonaan mukanaan ja lähdin opiskelemaan eläintenkouluttajaksi syksyllä 2011. Valmistuin eläintenkouluttajaksi keväällä 2014 Amiedusta. Toisena eläinlajina mitä koulutin olivat kissat ja kanit. Tavoitteenani on oppia lisää eri eläinlajeista ja niiden käyttäytymisestä ja kouluttamisesta, sekä kehittyä jatkuvasti kouluttajana. Koulutukseni myötä koulutan myös muita eläimiä kuin koiria. Olen käynyt myös operantin ehdollistamisen kursseja, kanakurssit workshop 1, 2, 3, ja 4.