Toko eli tottelevaisuuskoulutus on harrastuslaji, jossa kilpaillaan neljässä eri tasoluokassa. Tokoa voi kuitenkin hyvin harrastaa myös ilman kisatavoitteita, ja sen harrastaminen parantaakin yleensä koirakon yhteistyötä ja suhdetta myös arkielämässä. Se sopii kaikenrotuisille ja -ikäisille koirille. Tokossa suoritetaan erilaisia liikkeitä, jotka sisältävät mm. seuraamista, asennonvaihtoja paikalla ja liikkeestä, noutoliikkeitä sekä ohjaajasta irtautuvia tehtäviä. Liikkeissä arvostetaan kontaktia ohjaajaan sekä mahdollisimman reipasta, viivyttelemätöntä ja iloista, mutta ohjaajalta eleetöntä suoritusta.
Tällä kurssilla käydään läpi, mitä toko on, ja aloitetaan alokasluokan liikkeiden opettaminen. Liikkeiden lisäksi tehdään tokossa hyödyttäviä oheisharjoitteita. Kurssi sopii sekä perustottelevaisuutta harjoitteleville että kisoihin tähtääville, ja kurssilla edetään yksilöllisesti jokaisen koirakon tason mukaisesti. Tämä kurssi antaa myös hyvän pohjan kaikkien muiden lajien aloitukseen.
Kurssi järjestetään sisätiloissa ryhmäkoulutuksena, joten tässä on myös oiva tilaisuus myös häiriötreenille! Olisi kuitenkin hyvä, että koira pystyisi jo valmiiksi ottamaan kontaktia ohjaajaansa myös koirahäiriössä.
Tokon kaikki liikkeet on luettavissa koeohjeesta:
http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/attachments/alo-evl_13012015_1.pdf
Tokon alkeiskurssilla harjoitellaan TOKOn alokasluokan (ALO) liikkeitä.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.