Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröidyttävä saadaksesi ilmoituksia kun uusia kursseja on saatavilla tässä kurssikategoriassa.
Koiraharrastajan perustaitokurssi
Tällä kurssilla harjoitellaan koiraharrastamiseen olennaisesti kuuluvia taitoja, jotka auttavat sinua ja koiraasi keskittymään varsinaiseen lajiharjoitteluun.
Kurssilla harjoiteltavia asioita toistetaan lajiharjoittelun aikana lukuisia kertoja, sillä lajiharjoittelu voidaan rakentaa niiden varaan. Taitojen hallitseminen näkyy sujuvana etenemisenä, kouluttamisen helpottumisena sekä koiran turhautumista ennalta estävänä toimintana.
Kurssilla harjoitellaan
koirakon tavoitteisiin sopivat palkkiomerkit, palkitsemistavat ja niiden erottelemista toisistaan sekä palkitsemistapojen välillä sujuvasti vuorottelemista
harjoitukseen siirtymistä lajiharjoitteluun verryttelevänä ja orientoivana tehtävänä
taukomatolle muista houkutuksista huolimatta menemistä ja siellä pysymistä sekä ihmisen että koiran aloitteesta
etäpalkkaamisen hyödyntämistä loppupalkkion ja harjoitustilanteen siirtymien yhteydessä
sujuvuusharjoittelun perusteiden soveltamista tasaisesti etenevään suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen kouluttamiseen
Kurssin monipuolinen sisältö sopii niin aloitteleville koiraharrastajille, tulevaa harrastuskoiraa pentuvaiheessa kouluttaville kuin jo taitavammille koirakoille, jotka haluavat tarkentaa harjoitteluaan.