Agilityn alkeiskurssit   
Agilityn alkeet 1

Tällä kurssilla harjoitellaan agilityn alkeita tutustumalla erilaisiin esteisiin (hyppy, putki, rengas, pujottelu) sekä koiran ohjaamisen perusteisiin. Ohjaustekniikoita harjoitellaan alusta asti koiran itsenäistä radanlukua ja estefokusta vahvistaen. Lisäksi koiran kehonhallintaa kehittävät jumppaliikkeet sekä muiden, ryhmän tarpeita vastaavien perustaitojen harjoittelu kuuluvat kurssin ohjelmaan. Valmistelemme myös 2on2off-pysäytyskontaktin (puomi) opettamista koiralle.


Tämä kurssi sopii kaikille agilitystä kiinnostuneille tavoitteista riippumatta! Koiran ohjaajalla on hyvä olla hallussa palkitsemispohjaisen koulutuksen perusteet ja koiralla aiempaa kokemusta ryhmäkoulutuksiin osallistumisesta.
Suosittelemme pohjataitokurssille osallistumista ennen alkeiskurssia, mutta osallistuminen on mahdollista myös ilman aiempaa kokemusta lajista. Huolellisesti harjoitellut pohjataidot ja alkeiden hallinta antavat koirakolle hyvät valmiudet turvalliseen ja hauskaan agilityn harrastamiseen!



Agilityn alkeet 2

Tämä kurssi sopii jatkeeksi kurssille Agilityn alkeet 1 tai kertauskurssiksi esimerkiksi koirakolle, joka on osallistunut alkeiskurssille jo aiemmin. Kurssilla työstetään agilityn alkeita tutustumalla uusiin esteisiin (pituus, A ja puomi) sekä jatkamalla entuudestan tuttujen esteiden ja ohjaustekniikoiden harjoittelua. Ohjaustekniikoita harjoitellaan alusta asti koiran itsenäistä radanlukua ja estefokusta vahvistaen. Kontaktiesteistä puomille pyrimme opettamaan koiralle 2on2off-pysäytyskontaktin ja A:lle juoksukontaktin.


Tämä kurssi sopii kaikille agilitystä kiinnostuneille tavoitteista riippumatta! Koiran ohjaajalla on hyvä olla hallussa palkitsemispohjaisen koulutuksen perusteet ja koiralla aiempaa kokemusta ryhmäkoulutuksiin osallistumisesta.
Huolellisesti harjoitellut pohjataidot ja alkeiden hallinta antavat koirakolle hyvät valmiudet turvalliseen ja hauskaan agilityn harrastamiseen!

Aloittelijoiden treeniryhmä


Tällä kurssilla harjoitellaan agilityharrastuksessa tärkeitä perustaitoja kuten hallintaa ja tauoilla rauhoittumista sekä agilityn alkeita tutustumalla erilaisiin esteisiin ja koiran ohjaamisen perusteisiin. Ohjaustekniikoita harjoitellaan alusta asti koiran itsenäistä radanlukua ja estefokusta vahvistaen. Lisäksi koiran kehonhallintaa kehittävät jumppaliikkeet sekä muiden, ryhmän tarpeita vastaavien taitojen harjoittelu kuuluvat kurssin ohjelmaan.

Tämä kurssi sopii jatkokurssiksi aiemmin käydyn pitkän pohjataitokurssin, alkeet 1 tai alkeet 2 kurssin jatkeeksi. Ryhmän maksimikoko on 3 koirakkoa, joten kurssin sisältö on mukautettavissajoustavasti osallistujien taitotason mukaiseksi.



Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.