Koirien jumppatunnit   
Jumpat vahvistavat koiran kehon eri osa-alueita. Hyvät, vahvat syvät lihakset ja hyvä kehonhallinta auttavat koiraasi voimaan paremmin, käyttää kehoa paremmin, vähentää loukkaantumisriskiä ja tukevat koiran liikkeitä.

Jumppaaminen on myös erittäin hyvää aivojumppaa ja aktivointia, joka kehittää samalla koiran keskittymiskykyä. Palkkauksena suosittelemme käyttämään herkkuja, koska lelulla palkkaaminen usein kiihdyttää koiraa. Ruokapalkalla voi myös tehdä useampia toistoja, tuo koira nälkäisenä jumppaamaan.

Miksi jumppaaminen on tärkeää? Koiran hyvä fyysinen kunto, ketteryys ja syvälihastuki ovat edellytyksiä terveelle harrastusuralle. Koira ei luonnostaan rakenna itselleen tukilihaksistoa eli syviä lihaksia, vaan se jää meidän omistajien tehtäväksi. Tukilihaksisto on erittäin tärkeä esimerkiksi nivelten kannalta, ja tämä on asia mihin me itse voimme vaikuttaa, toisin kuin esimerkiksi koiran rakenteeseen. Tämän myötä syvän lihaksiston rakentaminen ja ylläpitäminen vaikuttaa koiran hyvinvointiin, vammojen laatuun, kuntoutukseen ja ennen kaikkea niiden ehkäisyyn. Millä niitä rakennetaan ja ylläpidetään, on erilaiset jumpat, uiminen, vesijuoksu, oikeanlainen lajitreenaaminen ja voimaliikunta (isot lihakset). Jumpilla voimme vaikuttaa eniten tukilihaksistoon, koordinaatioon, tasapainoon ja kohdentaa niitä eri koiran osiin. Koira on vähintään 60/40 % etupainoitteinen ja näin ollen takapään sekä coren osuus liikunnassa voi jäädä vähäiseksi.

Tunnit sopivat kaikille koirille, jotka ovat perusterveitä, sekä koirille, jotka ovat palaamassa jonkin harrastuslajin pariin, tai jotka ovat loukkaantuneet ja käyneet läpi kuntoutusprosessin.

Koiran kynnet täytyvät olla lyhyet, ne ei saa olla terävät ja tärkeää, kynsiä ei saa leikata jumppapäivänä.

Jumppatunneilla ohjaajana toimii Emma Engman ja demokoira on näyttämässä liikkeitä.
Lue enemmän Emmasta täältä.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Koirien jumppatunnit
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme sitoudut käyttämään evästeitä.